Mongoliassa kavaisin viikon reissulla Kobin autiomaassa. Mahtava reissu. Karu mutta kaunis paikka. Asusteltiin Nomadien tyyliin GEReissa jotka ovat paikallisia "telttoja". Nomadit ovat paimentolaisia ja liikkuvat elaintensa mukana. Kameleita, vuohia, lampaita ja hevosia. Aivan mahtava nahda vapaana juoksevia villi hevosia "tasangolla". Elaminen autiomaassa on aika rankkaa. Kesalla lampotila saattaa kohota jopa +40 asteeseen ja talvella -40 astetta. Ei tieverkostoa, ei julkisia kulkuneuvoja, ei sahkoja.
Kobin autiomaa on yllattavan elainrikas. Pikkunisakkaita, paljon lintuja etenkin kotkia, kaarmeita yms. Ja keskella kobin autiomaata on pieni kansallispuisto jossa laakson pohjalla on ikijaa, uskomatonta, keskella kuumaa autiomaata :)
Kobin reissun viimeisena yona luonto naytti parhaimpia naytoksiaan. Olin ulkona miljoonien tahtien alla pesemassa hampaita ja katselin kummaa valoilmiota taivaanrannasta. Yhta akkia aivan mieleton kuun nousu. En ole ikina nahnyt moista. Iso oranssi pyorea kuutamo nousi kuin hiekasta, tuntui kuin se olisi ollut parin sadan metrin paasssa. Mahtava luonnon naytos.
No sen enempaa en kertoile vaan kuvat kertokoon.
Harvinaisuus autiomaassa, vetta:
Kulkuneuvomme autiomaassa
Autiomaan elama on rankkaa:
GER
Mukava kuskimme Muj, kiertaa Uuvuuta kovassa hiekkamyrskyssa.
Mongolialaiset ovat Buddhalaisia (Tiibetin buddhalaisuus tuli maahan satoja vuosia sitten)
Nomadi-lapsi autiomaassa, lapset todella iloisia ja avoimia :)
Ice-valley kansallispuisto
Meika liirailee ikijaan paalla.
Olle ja Frida ylittavat jaa halkeamaa.
Paikallinen kyla keskella ei mitaan..
Vapaana juoksevia hevosia
Hymy =)
Viimeisena paivana ajettiin lapi alueen jossa luonto jopa viherioi.
Eli siinapa viimeinen raporttini Mongoliasta ja todennakoisesti maailmalta. Paivitan loput kotosuomessa joten SEE YOU ALL SOON!
]]>
Taalla kaikesta huolimatta kaikki hyvin. Kirjoittelen Tiibetin kuulumiset paremmalla ajalla.
Mukavaa kevatta kaikille. Halauksia
]]>KIITOS Jussi siita ajasta jonka saimme kanssasi viettaa. En tule unohtamaan sinua ikina, sydammessani tulet pysymaan aina. Ystavani, kunnes jalleen tapaamme.
Rakkautta, voimia ja jaksamisia sinne Suomeen etenkin pohjoiseen. Naemme pian!
Lampimin halauksin Elisa
]]>Sitten huhtikuun lopulla paatettiin Katin kanssa etta on aika lahtea omille teille ja matkustaa vahan aikaa yksinaan :) Kati matka jatkui Tiibetiin ja mina jain viela tanne Nepaliin vahaksi aikaa.
Lahdin kaymaan pienessa Gairin-vuoristokylassa jossa ei ole ennen valkoihoista ihmista kaynyt ennen minua. Paasin siis nakemaan todellista Nepalilaista kyla elamaa. Avoimia ja uteliaita ihmisia, harmi vaan kun ei ollut yhteista kielta, ainoastaan muutama ihminen osasi puhua Englantia. Kylassa vietin vajaa viikon ja kuvat kertokoon paikasta.
Kylan vakea:
Tassa kuvassa lahdossa pois kylasta ja minulle toivotetaan hindu tapojen mukaan hyvaa matkaa ja onnea
Tassa statistiikka mitten nousu eteni: (suluissa nakyy mitten korkealla ollaan):
Turistit vetaa yleensa koko trekkauksen 18 paivassa lapi ja korkeimmat kohdat yleensa laakkeen voimilla jossa ei ole minusta mitaan jarkea. Kun katseli sita touhua niin oli kuin olisi ollut kiireisessa projektissa jossa ei trekkaaja nae mitaan..no jokainen tavallaan. Me teimme trekkauksen hitaasti mutta eipa meilla ollut mitaan korkean ilman oireita kun annoimme elimiston rauhassa tottua siihen. Voin nimittain kertoa etta kolmen kilometrin korkeudessa ja sita korkeammalla ilma alkaa olla ohutta ja siella ei mitaan pikaspurtti harjoituksia oteta. Kaveleminen on kuin hidastetusta elokuvasta J Ja yli viidessa kilometrissa 10 metrin kiipeaminen ylospain salpaa hengistysta kuin oils juossut maratoonin. (Happea siella 50% vahemman kuin merenpinnalla). Mutta aivan mahtava kokemus!
Eli kolmisen viikkoa kavuttiin koko ajan ylospain, matkalla aivan mahtavia maisemia ja paikkallista vuoristokansan vaestoa. Tutustuttin myos paremmin paikallisiin kun ei hiki hatussa vedetty trekkausta lapi. Yli kolmessa kilometrissa oli siis tana vuonna poikkeuksellisen paljon lunta ja lumivyoryja (yllattavan isojakin) ja oiseen aikaan kuului vuoristosta lumi vyoryjen aania joten homma ei ihan lasten leikkia ole.
Ehdoton kohokohta oli High campilla viidessa kilometrissa jonne jaatiin viideksi yoksi. Maisemat kuin unessa ja hiljaista. Ja mukava henkilokunta..paikallista vuoristokansaa.
Kyliin ei ole autoteita joten kaikki kannetaan miesvoimin. Ja voin sanoa etta nyt olen nahnyt supermiehia. PORTTEERIT eli kantajat. Nepalin koyhimpaa porukkaa, jalassa onnettomat lipsukkaat, yksinkertainen ruokavalio ja selassa uskomattomat 60-80 kg tavaraa jonka kantavat ylos korkeuksiin (monta paivaa). Siina kun rupesi vasyttamaan oma 15 kilon rinkan kantaminen niin ei tarvinnut kuin vilkasta ohimenevaa kantajaa ja lastia ja oma vasymys unohtui taysin. ISO HATUN NOSTO heille, uskomattomia supermiehia!!!!
Paastiin myos talveen koska korkealle oli poikkeuksellisesti lunta. Yolla kylma ja pakkasta mutta siihenhan suomalainen on tottunut.
Meidan trekkaus muoto oli sen verran poikkeavaa muiden turistien tyylista etta "maine" kiiri edella ja joka paikassa kyseltiin etta jaattehan te tannekin vahaksi aikaa J
High Campoli kuitenkin minulle maisemaltaan ja hiljaisuudeltaan ehdoton koho kohta.. Korkeus jossa ei enaa ole asutusta. Siella oleskeltiin erittain askeettisissa oloissa viitisen paivaa ja hyvin viihdyttiin. Tutustuttiin Campin henkilokuntaan josta muodostoi vahan niin kuin "perhe" ja jopa turistit valilla luuli etta me olemme henkilokuntaa kun autettiin siivouksissa yms.
Sitten Thorung La Passin eli korkeimman paikan (5415km)ylitys paiva oli pitka. Kaytimme siihen aikaa 10 tuntia ja teimme sen yhden keksipaketin voimalla…
Ylosnousu High Campilta Passille kesti 5 tuntia ja yritanpa jakaa tunnelmia: lunta polviin asti, aurinko porottaa 5 kilometrissa hivenen kuumemmin kuin missaan rantakohteessa, happi 50% ohuempaa kuin merenpinnalla, kavelet 10m ylospain ja pakko pysahtya tasamaan hengitys, kavely on kuin hidastetusta elokuvasta..siella ei kukaan pysty juoksemaan…Tuntuu etta huippu ei tule ikina ja sitten se hetki kun saapuu korkeimmalle kohtaa, mahtavaa..maisemat aukeavat joka suuntaan.
Passin jalkeen alkoi lasku alas Muktinathiin ja tuntui etta lentaa kun oli niin hyva kunto. Lihaksistolle on vaan pahempaa laskeutuminen kuin nouseminen. Ja Katin polvet aristivat niin kovasti etta Muktinatihsta Jomsoniin oli Katin pakko vuokrata hevos kyyti koska polvilla oli mahdoton kavella. Jomsonista sitten lennettiin pienkoneell takaisin Pokaharaan, lento kesti 20 minuuttia ja viimeiset nakyvat Annapurnalle.
Olimme molemmat Katin kanssa monesti liikuttuneessa tilassa ja mykistyneita maisemista, hiljaisuudesta ja vuoristokansan hyvantuulisuudesta.
Himalaja ja sen kansa on jaanyt lahtemattomasti sydameeni. Tulen palamaan viela tanne ja seuraavalla kerralla teemme trekkauksen viela hitaammin J ja turistikauden ulkopuolella.
Meika alkutaipaleella
Kaunista vuoristomaisemaa ja portteerien (supermiehien) kantamukset..huh
Vertauskuvana minun "kasilaukkuni" ja paikallisten kantajien lastit
Toinen tapa kuljettaa tavaraa vuoristo kyliin on tama
Ensi kosketus lumeen pitkasta aikaan...mika riemu :)
Kuva kertokoon enemman kuin tuhat sanaa....
Humde-kyla
"Taideotoksia"
Manang
Mie tauolla mahtavissa maisemissa :)
Yak Kharka
Nyt ollaan jo korkealla ja katsokaa mita lumista kinttupolkua Kati tulee..talla
polulla ei auttanut astua harhaan, nimittain tiputusta jonkin verran alas.
High Campin (4925km) henkilokuntaa jossa vietettiin 5 yota.
Kohti huippua meikalainen menossa...aurinko polttaa ja happea vahan.
Huipulla: Thorong-La Pass 5415km
Tassa nostan liikuttuneessa tilassa Kataa (yksi rastoistani) huipulla kaikille teille sinne kotosuomeen etenkin Aidille ja Isalle!
Kati nautiskelee huipun mahtavista maisemista.
Ja pitaahan sita tuulettaa huipulla... :)
